Tässä blogi postauksessa käsittelen kumppanien välistä etääntymistä, eli kumppanien välisen yhteyden heikentymistä. Artikkelissa annan vinkkejä siihen, kuinka parisuhteen voi pelastaa ja yhteyttä kumppanien välillä vahvistaa.
Parisuhteen laiminlyönti voi pitkään jatkuessa johtaa eroon!
Parisuhteessa tulee luonnollisesti aikoja, kun parisuhde ei ole hehkeimmillään. Aika saattaa olla kortilla ja muut asiat ajavat hetkellisesti parisuhteen hyvinvoinnin vaalimisen yli. Ruuhkavuodet saattavat kuormittaa ja elämässä saattaa tulla eteen erilaisia kriisejä, tai haastavia kausia. Tämän kaiken keskellä arkea pyörittäessä kumppanin huomioiminen voi unohtua ja häntä saattaa lopulta alkaa pitämään itsestäänselvyytenä. Pitkään jatkuessaan tällainen tilanne ei kuitenkaan lupaa hyvää parisuhteen tulevaisuudelle ja parisuhteen hyvinvoinille. Tällaisen tilanteen jatkuessa pitkään kumppanit saattavat alkaa lopulta etääntyä toisistaan.
Tilanteessa jossa kumppanit ovat jo alkaneet etääntyä toisistaan parisuhteessa saattaa olla puhumattomuutta, välinpitämättömyyttä, tai jatkuvia riitoja. Kumppanien välit tuntuvat etäisiltä ja lopulta saatetaan jopa alkaa välttelemään toisen kohtaamista arjen keskellä. Joku tietenkin saattaa kokea etääntymisen, läheisyyden puutteen ja vähäisen kommunikaation kuuluvaksi pitkään parisuhteeseen sen luonnollisena jatkumona, mutta näin asia ei kuitenkaan ole. Puhumattomuus, etäiset välit ja kumppanin välttely ei kuulu terveeseen ja hyvinvoivaan parisuhteeseen.
Etääntyminen kumppanista ei ole osa normaalia parisuhteen kehitystä, vaan seurausta parisuhteen laiminlyönnistä. Parisuhde on saattanut jäädä jo vuosien ajan kaiken muun arjen kiireen alle lähes viimeiseksi prioriteetiksi. Lopulta tämä etääntyminen saattaa johtaa eroon. Tätä saatetaan kuvata esimerkiksi näin: “Kasvoimme erillemme”.
Surullista on, että etääntymistä kumppanista saatetaan yrittää ratkaista suhdetta vakavasti rikkovilla tavoilla. Tyytymättömyyden kasvaessa kumppanit saattavat kokea, että toinen ei rakasta, välitä ja arvosta, jolloin lupausten rikkominen ja jopa pettäminen saattaa valitettavasti astua tässä vaiheessa mukaan kuvioon.
Yhteyden uudelleenrakentaminen parisuhteessa vaatii sanoja ja tekoja!
Miten sitten palauttaa hiipunut yhteys kumppanin kanssa? Eli miten välttää erilleen kasvaminen ja tästä mahdollisesti seuraava ero?
Kun parisuhteen tilanne alkaa mietityttää, niin silloin asiaan on hyvä tarttua eikä jäädä odottelemaan tilanteen muuttumista itsestään. Tosiasia on se, että pitkä parisuhde vaatii panostusta, rakentavaa avointa keskustelua ja oikeita tekoja. Parisuhdetta ei voi jättää vuosiksi roikkumaan ja olettaa, että kyllä se sitten vuosien päästä jatkuu siitä mihin jäätiin, koska näin ei useinkaan ole. Tilanteessa on hyvä nostaa niin sanotusti “kissa pöydälle” ja puhua tilanteesta kumppanin kanssa.
Kumppanin kanssa on tärkeää keskustella rehellisesti ja avoimesti omista tunteista, tarpeista, toiveista ja odotuksista. Keskustelun tulee tapahtua syyttelemättä kumppania. On tärkeää tunnistaa ja tunnustaa molempien parisuhteen osapuolten vastuu suhteen tilanteesta. Yhdessä on hyvä pohtia keinoja, joilla yhteyttä ja läheisyyttä voidaan yhteistuumin lisätä. Jos molemmilla on tähän aito tahtotila olemassa ja rakkautta edelleen löytyy, niin usein löytyy myös keinoja palata yhteyteen ja saada toimiva parisuhde, jossa molempien kumppanien on hyvä olla yhdessä.
Tottakai yhteyden palauttamiseen tarvitaan myös turvan kokemusta. Kokemus turvasta kasvaa avoimen ja rehellisen puheen, sekä tekojen kautta. Tärkeää turvan kokemuksen kannalta on myös se, että tietää toisen olevan tosissaan suhteen jatkon kannalta. Helpompaa on laittaa kaikki peliin silloin, kun tietää molempien yrittävän ihan tosissaan parantaa tilanttetta ja että molemmat haluava oikeasti pysyä yhdessä.
Kysymyksiä ja keinoja parisuhteen hyvinvoinnin parantamiseen, sekä yhteyden rakentamiseen.
Jos koette parisuhteenne hyvinvoinnissa olevan parannettavaa ja haluatte rakentaa välillenne vahvempaa yhteyttä, niin voitte pohtia esimerkiksi seuraavia kysymyksiä yhdessä:
- Mitä toivon parisuhteelta?
- Millainen mielestäni on hyvä parisuhde?
- Mitä tarvitsen, jotta voisin parisuhteessamme hyvin?
- Millainen parisuhteemme on silloin, kun parisuhteemme voi hyvin? Mikä on toisin?
- Millaista läheisyytemme silloin on, entä seksielämämme? Olemmeko tyytyväisiä läheisyyteemme parisuhteessa?
- Millainen kosketus tuntuu hyvältä? Millä tavalla ja miten usein kosketamme toisiamme silloin, kun kosketusta on riittävästi ja se tuntuu hyvältä?
- Miten / millä tavoin keskustelemme silloin, kun parisuhteemme voi hyvin?
- Kun parisuhteessamme menee hyvin millaista yhteinen aikamme silloin on ja kuinka usein sitä vietämme? Mitä kivoja juttuja teemme yhdessä?
- Mitä tunteita parisuhteen tilanne herättää?
- Mitkä tarpeet eivät tällä hetkellä täyty? Miten ne täyttyisivät paremmin?
- Milloin viimeksi tunsitte olevanne aidosti yhteydessä toisiinne edes hetken? Mitä silloin tapahtui? – mitä teitte tai sanoitte toisin?
- Mitä pieniä merkkejä huomaisit, jos tunneyhteys alkaisi hiljalleen vahvistua?
Miltä näyttäisi tavallinen päivä, jossa yhteys olisi hieman parempi kuin nyt? - Silloin kun parisuhteemme voi hyvin, niin mitä teemme toisin verrattuna tämänhetkiseen tilanteeseen?
- Onko kuvaamianne hyvän parisuhteen elementtejä ollut näkyvissä suhteessanne viimeisen kahden viikon aikana? Jos on, niin mikä sen on saanut aikaan? Mitä olette tehneet sen eteen? Mitä olette tehneet toisin niinä hetkinä?
- Millaisia keinoja voimme kokeilla parisuhteemme hyvinvoinnin kohentamiseksi?
- Mistä voisi olla apua tilanteessamme?
- Mitä teemme ensimmäisenä, jotta tilanne lähtee kohentumaan kohti hyvinvoivaa parisuhdetta? Mitkä keinot otamme käyttöön suhteen tilanteen ja yhteytemme parantamiseksi?
- Mistä huomaatte seuraavan kahden viikon aikana, että parisuhteenne tilanne on lähtenyt muuttumaan toivomaanne suuntaan?
- Mistä muut (ystävät, läheiset, lapset) huomaavat, että muutosta on tapahtunut?
- Mikä kumppanissani on ihanaa?
- Mihin hänessä rakastuin ja mitä hänessä rakastan?
- Mitä arvostan kumppanissani?
- Mikä suhteessamme on jo nyt hyvin? Mitä en halua muuttaa?
- Mikä tässä keskustelussa sai sinut uskomaan, että yhteys voi vielä vahvistua / löytyä?
- Minkä lupauksen voin tehdä kumppanilleni tässä ja nyt?
Käykää keskustelu rakentavassa hengessä ja ilman syyttelyä. Tarkoitus on katsoa eteenpäin ja pohtia keinoja, sekä ratkaisuja tilanteeseen. Menneille asioille emme valitettavasti voi mitään, mutta tulevaisuudelle ja sille miten toimimme jatkossa voimme. Tämä vaatii kuitenkin molemmilta suhteen osapuolilta työtä ja sitoutumista muutokseen.
Kertaluonteinen keskustelu ja lyhytaikaisten muutoksien tekeminen ei auta, vaan parisuhde on otettava tärkeäksi prioriteetiksi, jota vaalitaan yhdessä arjenkin keskellä rakkaudella, sanoin ja teoin. Muuten huomaatte parisuhteenne hiipuvan pikkuhiljaa kohti vanhoja tottumuksia ja tapoja, jolloin tyytymättömyys parisuhteen tilaan palaa aivan varmasti takaisin.
Sopikaa kumppanin kanssa siitä milloin aiotte keskustella suhteenne tilanteesta uudestaan. Hyvä väli keskustelulle on aluksi muutama viikko, mutta maksimissaan kuukausi. Tällöin voitte kertoa toisillenne siitä, mikä on mennyt eteenpäin, mikä on nyt paremmin, mikä toimii ja mitä voisi vielä kehittää ja millä keinoilla voitte vaalia yhteyttänne, rakkauttanne, sekä parisuhteenne hyvinvointia jatkossa. Voitte käyttää keskustelun tukena haluamianne kysymyksiä laatimastani listasta. Tämä saattaa helpottaa keskustelun käymistä.
Osa pariskunnista pitää säännöllisesti ”suhteen päivitys palavereja”, jossa voidaan esimerkiksi keskustellaan suhteen voinnista ja siitä miten kumppaneilla menee. Näin suhteen hyvinvointiin tulee kiinnitettyä huomiota ja luodaan aikaa, sekä tilaa sille, että molemmat saavat kertoa omista toiveistaan, sekä tarpeistaan kumppanille.
Voitte myös tukea parisuhteenne yhteyttä kokeilemalla tekemääni 10 – 20 minuuttia kestävää ”kohtaamisen hetki”- harjoitusta. Harjoituksen tarkoitus on vahvistaa kumppanien välistä yhteyttä, olla kumppanille läsnä, kuunnella ja antaa hänelle aikaa. Harjoitus tehdään ilma häiriötekijöitä. Harjoituksen voit ladata itsellesi täältä: Kohtaamisen hetki – Yhteyttä lisäävä harjoitus pariskunnille
Oivallus Akatemiasta ilmaisia materiaaleja parisuhteen hyvinvoinnin tueksi
Olen luonut pariskunnille oppaan, josta löytyy keinoja ja vinkkejä yhteyden, sekä rakkauden lisäämiseen parisuhteessa. Oppaassa on myös pariskunnille oma pohdinta osio, johon voi kumppanin kanssa kirjoittaa suunnitelmaa siitä, miten juuri te voisitte lisätä yhteyttä ja läheisyyttä välillenne. Oppaan löydät tämän linkin takaa.
Julkaisen Oivallus Akatemian sivuilla pian ilmaisen oppaan rakentavaan riitelyyn, eli rakentavaan keskusteluun parisuhteessa. Tästä oppaasta voi olla apua, kun kumppanin kanssa on tarve keskustella haastavista parisuhteeseen liittyvistä asioista ja jos keskustelut ajautuvat helposti riitaan.
Kannattaa siis liittyä Oivallus Akatemian sähköposti listalle ja ottaa myös seurantaan Oivallus Akatemian instagram ja facebook tili. Näin saat parhaiten tietoa Oivallus Akatemian uusimmista kuulumisista, palveluista ja tuotteista. Kannattaa tietenkin käydä kurkkamassa myös muut parisuhteen hyvinvointia tukevat ilmaiset oppaat ja materiaalit Oivallus Akatemian nettisivuilta.
Ilmaiset materiaalit löydät tämän linkin takaa.
Oivallus Akatemiasta tukea parisuhteen haasteisiin – tervetuloa pariterapiaan!
Parisuhteen haasteiden kanssa ei kannata jäädä ilman tukea. Monet solmut ovat selvitettävissä keskustelemalla niistä yhdessä koulutetun ammattilaisen kanssa.
Jos parisuhteenne tilanne on solmussa, niin ottakaa rohkeasti yhteyttä ja varatkaa aika Oivallus Akatemian pariterapiaan.
Ajanvarauksen Oivallus Akatemian pariterapiaan voit tehdä joko sähköisestä ajanvarauskalenterista, soittamalla, sähköpostitse tai jättämällä yhteydenottopyynnön Oivallus Akatemian nettiviujen kautta. Lisätietoja ja vaihtoehdot ajanvarauksen tekemiseen löydät tämän linkin kautta.
Suoraan ajanvarauskalenteriin pääset tämän linkin kautta: Valitseterapia.fi / Hanna Poikkilehto
Kirjoittaja Hanna Poikkilehto on Sosionomi (AMK), ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti ja ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja. Voit tutustua häneen hänen täällä tai Instagramissa @oivallusakatemia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.